Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Jäsenille on jo mennyt tieto, mutta tiedoksi ja kutsuna myös niille naarjärveläisille, jotka eivät vielä ole suojeluyhdistyksen jäseniä, että yhdistyksen vuosikokous pidetään Kisarannassa (= kaupungin omistama uimaranta järven eteläpäässä osoitteessa Uimarannantie 245) sunnuntaina 4. elokuuta kello 16. Käsittelemme sääntömääräiset asiat eli toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, toimintasuunnitelman, talousarvion sekä johtokunnan puheenjohtajan ja jäsenien valinnan. Lisäksi voi jättää johtokunnalle etukäteen ehdotuksen asioista, joita pitäisi käsitellä. Keskustelemme ajankohtaisista järven suojeluun ja käyttöön liittyvistä asioista ja päätämme uusista ohjeista järven käyttäjille. Aiempi ohjeistus on 1970-luvulta, jonka jälkeen monet rakentamiseen ja jätevesien käsittelyyn liittyvät asiat ovat muuttuneet. Yritimme saada kokoukseen edustajan Lounais-Suomen Jätehuollosta, mutta se ei onnistunut, joten keskustelemme jäteasioista omin voimin ja saadun infomateriaalin perusteella.

Viimeisen viikon ilonaihe (ehkei kaikille) on, että järvellä on nähty joutsenpariskunta kuuden poikasen kanssa. Viime vuonna joutsenet menettivät kaikki poikasensa, toivotaan, että tänä vuonna on parempi tuuri.

Näkemisiin Kisarannassa!

Hanna-Maija Saarimaa, puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

rfwbs-sliderfwbs-sliderfwbs-sliderfwbs-slide