Olipa hieno ja kokemusrikas viikonloppu Naarjärven rannalla! Aika monta muutakin mökkeilijää näytti paikalla olevan päätellen tunnelmallisista iltavalaistuksista asumusten pihoilla. Istuin lauantai-iltana klo 19 maissa mökkimme kuistilla putsaamassa sienisaalistani, kun pohjoisen suunnasta alkoi kuulua kovaa kaakatusta. Äänet lähenivät ja sitten alkoi kymmenittäin, ellei sadoittain, lintuja saapua järvelle. Aura auran perään linnut laskeutuivat ja kaakatus vain koveni. Oli jo niin pimeää, etten erottanut, minkä sortin lintuja ne olivat, mutta viimeisenä laskeutuvilla oli niin pitkät kaulat, että olivat selvästi joutsenia. Äänet kuulostivat kuitenkin hanhilta. Meteli oli niin kovaa, että kuului sisälle saakka.
Kello 23 maissa menin ulos hammaspesulle, ja silloin oli edessä mystinen näky. Taivas oli pilvetön, kuu oli lähes täysi ja loi leveän sillan veden pintaan. Kuun valaisema alue oli täynnä lintuja. Kaakatusta kuului tuossa vaiheessa meidän mökiltä katsottuna lähinnä suoraan edestä ja vasemmalta. Seuraava havaintoni oli aamulla kello 7. Oli vielä pimeää, mutta linnut olivat nyt levittäytyneet joka suunnalle. Kävelin laiturille kuuntelemaan ja siinä vaiheessa äänet alkoivat voimistua. Lähimmät linnut olivat ehkä havainneet minut valkoisessa tuulitakissani ja varoittivat muita. Seitsemän kiven karilta alkoi kuulua tappelunomaista mekastusta.
Päivän valjettua totesin meitä lähinnä olevat linnut joutseniksi, hanhet olivat kauempana. Joutsenet alkoivat tehdä lähtöä puoli yhdeksän maissa. Oli upeaa katsottavaa, kun isot linnut lähtivät kiitämään kaulat ojossa ja nousivat järven pinnasta kaartaen kohti länttä. Joku taisi vielä jäädä hanhien seuraksi, mutta meidän rannan lähistölle tuli nautinnollisen hiljaista. Hanhia näkyi pitkin päivää, osa oli kai käynyt jossain lähipelloilla ruokailemassa, ja niitä näkyi palailevan iltaa kohden taas satapäisin laumoin. Jos joku nyt seurailee arkipäivinä lintujen liikehdintää, olisi mielenkiintoista kuulla, kauanko ne vielä järjestävät näitä kokoontumisajoja ennen etelään lähtöä.
Eläinhavainnot jatkuivat, kun kello 9:n jälkeen lähdin vielä syksyn viimeiselle puolukkareissulle. Poikkeuksellisesti lähdin Tanelintien hakkuuaukealle nyt (onneksi) autolla aikaa säästääkseni, vaikka matka ei ollut kovin pitkä. Olin vasta aloitellut poimintaa, kun n. 30 metrin päässä minusta tuli tien yli hirvi juosten määrätietoisen näköisenä aivan suoraa linjaa hakkuuaukean reunaa mäen päälle ja sen yli. Tuijotin sen menoa aivan paikallani seisten. Jatkoin sitten poimintaa, eikä mennyt kauan, kun huomasin koiran juoksevan samaa reittiä hirven kanssa. Jaahas, ajattelin, onkin metsästysaika. Siinä sitten pohdin, missä itse pyssymiehet ovat ja olenko vaaravyöhykkeellä. Ajattelin, ettei valkoista takkiani ehkä voi hirveen sekoittaa, mutta päässäni oleva harmaa baskeri ei oikein ole hyvä. Mietin, olisiko autossani mitään värikästä. Sitten muistin, että takalaatikkoon oli jäänyt kesän matonpesumatkoilta keltainen lippalakki.
Menin vaihtamaan lippiksen päähäni ja samalla vedin ylleni keltaisen huomioliivin. Se on niin kirkkaan värinen, ettei sitä voi sekoittaa mihinkään luontokappaleeseen. Kun olin saanut itseni vaatettua, huomasin koiran jolkottelevan Tanelintietä pitkin. Se olikin hävittänyt hirven jäljet. Koira huomasi minut, muttei piitannut sen enempää, haisteli vain maata ja lähti sitten menemään tien yli siihen suuntaan, josta hirvi oli tullut. Jatkoin pomimista, mutta koko ajan vilkuilin ympärilleni, jos vaikka hirvi ilmestyy jostain. Katsoin jo valmiiksi, mihin kierähdän turvaan, jos alkaa rytistä. Hiukan sain huokaista helpotuksesta, kun jonkin ajan kuluttua tietä pitkin mateli pakettiauto, ja näin kuskilla olevan oranssin takin. Kuski näki autoni ja minut, joten ajattelin, etten varmaankaan joudu tulilinjalle. Eläimiä ei enää tullut näkyviin. Kuulin jossain vaiheessa ehkä ampumisen äänen, mutta se tuli hyvin kaukaa.
Nyt on joka tapauksessa tältä syksyltä marjat ja sienet poimittu. Hirviä ja peuroja saa minun puolestani ampua isot määrät.
Syksyn kuulumisia kirjoitteli Hanna-Maija
