Säteilyturvakeskus on juuri julkistanut koko maan kattaneen sienikeräyksen tulokset. Suomen ruokasienissä on edelleen mitattavissa Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden seuraukset, mutta täällä Salon seudulla voimme olla rauhallisin mielin ja jatkaa sienien poimimista herkuttelua varten.
Myyntiin poimittavien ruokasienten ylin becquerelpitoisuus on 600 Bq/kg (tuorepainoa kohti). Lähetin tutkimukseen litran Tanelintien ympäristöstä kerättyjä kantarelleja ja toisen litran suppilovahveroita. Kantarellien becquerelpitoisuus oli 20 Bq/kg ja suppilovahveroiden 42 Bq/kg. Luvut ovat alhaisimmista päästä koko Varsinais-Suomessa. Kaikkien Salon alueelta lähetettyjen kantarellinäytteiden keskipitoisuus oli 23 Bq/kg ja suppilovahveroiden 45 Bq/kg, joten noidenkin keskiarvojen alle päästiin.
Nyt voi jo etsiä korvasieniä, vaikkei niitä syötäväksi suositellakaan. Olen koko ikäni syönyt niitä toistaisksi hyvällä menestyksellä. Kantarelleja löytyi viime kesänä jo heti juhannuksen jälkeen, joten silmät auki metsään mennessä!
Sieniterveisin Hanna-Maija Saarimaa