Ravut talvehtineet hyvin

Ravut talvehtineet hyvin

Syksyllä kerroin, että Naarjärveen on laskettu 10 rapusumppua. Muutaman sumpun olivat jäät siirtäneet uuteen paikkaan. Sumput nostettiin tarkastamista varten 12.4.ja todettiin, että hyvin ravut ovat talvehtineet. Muutama yksilö on kuollut, mutta se on aivan normaali ilmiö. Muut ravut olivat hyvin pirteitä, eikä niitä tässä vaiheessa tarvitse lähettää jatkotutkimuksiin. Lähes kaikkien naarasrapujen pyrstöjen alla oli isot munavarastot ja nyt odotellaan mielenkiinnolla, kasvavatko munat poikasiksi saakka. Ravut pidetään sumpuissa kesän yli ja niitä ruokitaan ensin keitetyllä perunalla ja jatkossa vihreillä kasveilla. Syntyvät poikaset pääsevät levittäytymään sumppujen ympäristöihin. Pyydämme edelleen järvellä kulkijoita jättämään merkityt sumput rauhaan, etteivät ravut häiriinny. Kalastusseura kokoontuu päättäään jatkotoimista, mietinnässä on mm. kannattaisiko rapuja hankkia lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

rfwbs-sliderfwbs-sliderfwbs-sliderfwbs-slide