Niittoaika lähestyy

Niittoaika lähestyy

Kesä on lopulta saapunut pitkän lumisen kevään jälkeen ja aivan kohta saamme nauttia ihanasta juhannuksesta Naarjärven rannoilla ja vesillä. Koitetaan kaikki hoitaa juhliminen niin, ettei naapurien ja luonnon rauha häiriinny! Naarilan rannassa alkaa järviruo’on niitto maanantaina 17.7. Toivomme, että myös muut rannanomistajat aktivoituvat ja varaavat omien rantojensa niiton 150€:n tuntihintaan nyt, kun on iso, tehokas kone käytettävissä. Tehkää varaukset pikapuolin tekstiviestinä Ari Sirkiän puhelimeen 0400 625 207. Ilmoittautua voi ja lisätietoja saa myös puheenjohtaja Hanna-Maija Saarimaalta, (02) 728 1100 (myöhään iltaisin)…

Lue lisää Lue lisää

Heinäkuussa niitetään järviruokoa

Heinäkuussa niitetään järviruokoa

Kesä on tulossa huimaa vauhtia, vaikka ensi viikolla saatetaan vielä saada maa valkoiseksi. Vapunpäivänä kantautui korviin ainakin järven eteläpäässä monenlaisia kevään ääniä: iloisia lasten kirkaisuja ja erilaisten koneiden pärinöitä. Olemme sopineet JaLe Line Oy:n kanssa, että Naarjärvelle tulee ensi kesänä niittokone niittämään järviruokoa mm. pohjoispäästä Salon seurakunnan omistaman Naarilan rannasta. Toivomme, että kaikki muut, jotka haluavat rannoiltaan ruokoa niitettävän, lähettäisivät tekstiviestin Ari Sirkiälle, puh. 0400 625 207 (Ari ei töissä ollessaan pysty vastaamaan puheluihin). Niitto Naarilan rannassa alkaa maanantaina 17.7….

Lue lisää Lue lisää

Mitä Naarjärvi-nimi tarkoittaa?

Mitä Naarjärvi-nimi tarkoittaa?

Vuonna 2012 julkaistussa Mennä järvel -kirjassa viitataan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkijan käsitykseen, että sanat naara, naira ja näärä ovat samaa alkuperää ja tarkoittavat emäkoiraa tai emakkoa. Nyt järven nimellä on löytynyt uusi selitys. Salon kansalaisopistossa oli kevään 2017 ajan kielitutkija Johanna Halosen luentosarja, jossa hän kävi läpi Salon seudun paikannimistöä aloittaen vanhimmasta päästä eli saamenkielistä paikannimistä. Hänen mukaansa Salon seudulla esim. kivikaudella asunut väestö onkin puhunut saamea äidinkielenään. Naarjärven yläpään saarestahan on löytynyt kivikauden jäännöksiä. Saamen kielessä sana “nuora” tarkoittaa…

Lue lisää Lue lisää

Linnunpönttötalkoot

Linnunpönttötalkoot

Vuosikokouksessa suunnittelimme linnunpönttötalkoita keväälle 2017. Huomaattehan, että Tieksämäki-Metolan kyläyhdistys järjestää pönttötalkoot la 25.3.17 klo 13-15. Talkoot ovat avoimet kaikille naarjärveläisille. Katso lisätiedot www.laineranta.fi HUOM! TALKOOT SIIRTYNEET KESÄÄN. Seuraa Lainerannan tiedotusta uudesta pönttötalkoiden ajankohdasta.

Valokuvauskilpailun satoa

Valokuvauskilpailun satoa

Kesällä 2016 Tieksmäki-Metolan kyläyhdistys, Naarjärven suojeluyhdistys ja Naarjärven kalastusseura järjestivät valokuvauskilpailun, jossa aiheena oli Naarjärvi. Kuvia arvioi raati, jonka jäseniä olivat Olli Turunen, Hanna-Maija Saarimaa ja Pekka Korpela. Palkitut kuvat: Suvi Vuoristo, “Kanna minua” Suvi Vuoristo, “Aamu” Raija Nurminen, “Taivaan ja järven valomeri”           Kiitos osallistumisesta!      

Elotulet-kyläjuhla 26.8.2016

Elotulet-kyläjuhla 26.8.2016

Tervetuloa viettämään elokuvailtaa Naarjärven rannalle Lainerantaan, Pitkäniementie 119, perjantaina 26.8.2016 kello 20 alkaen. Ennen elokuvaesitystä on valokuvauskilpailun palkintojenjako, voit kysellä kalastusseuran, suojeluyhdistyksen tai kyläyhdistyksen toiminnasta ja tavata tuttuja sekä tutustua ennen tuntemattomiin. Illan pimetessä alkaa Järven tarina -elokuvan esitys. Pääsyliput 10€, sis. kahvin ja korvapuustin. Makkaraa ja virvokkeita myynnissä. Lippuja voi varata etukäteen mm. Hanna-Maija Saarimaalta (02) 728 1100, hanna-maija.saarimaa@muurla.salonseutu.fi tai käydä ostamassa Lainerannasta saunailtoina. Ota kaverikin mukaan!

Valokuvauskilpailu Minun Naarjärveni

Valokuvauskilpailu Minun Naarjärveni

Tieksmäki-Metola kyläyhdistys, Naarjärven Suojeluyhdistys ja Naarjärven Kalastusseura julistavat yhteistyössä valokuvakilpailun, jonka aiheena on tietysti Naarjärvi. Kilpailu on tarkoitettu kaikenikäisille harrastajavalokuvaajille. Naarjärvi on kaikille sen rannoilla asuville tai vieraileville tärkeä, merkityksellinen ja voimaa antava luontokohde. Kerro valokuvassa, millaisena sinä näet Naarjärven, mitä se merkitsee sinulle tai mitä sinä Naarjärvellä puuhailet. Kuva voi olla luontokuva, henkilökuva tai tilannekuva. Pääosassa tai taustalla on kuitenkin Naarjärvi. Kuvia voi lähettää osoitteessa www.laineranta.fi olevan lomakkeen kautta perjantaihin 19.8. asti. Parhaat kuvat palkitaan Elotulet-kyläjuhlassa perjantaina 26.8.2016. Lisätietoja:…

Lue lisää Lue lisää

Vuosikokous sunnuntaina 14.8.2016

Vuosikokous sunnuntaina 14.8.2016

Naarjärven suojeluyhdistys ry:n vuosikokous pidetään ensimmäisen kerran Tieksmäki-Metola kyläyhdistyksen omistamassa Lainerannassa, joka löytyy osoitteesta Pitkäniementie 119. … Ajankohta on sunnuntai 14.8. kello 16. Paikalle pääsee tietä pitkin kahdesta eri suunnasta tai veneellä (tai uiden). Juodaan kahvit ja käsitellaan sääntömääräiset asiat, joiden esityslista löytyy näiltä nettisivuilta Yhteinen toiminta -otsikon alta. Siellä on vuoden 2015 esityslista, joka pätee tässäkin kokouksessa, vain vuosiluvut pitää muuttaa. Sääntömääräisten asioiden lisäksi keskustelemme ainakin ravuista, kaislanniitosta ja ruoppauksesta. Voitte jo etukäteen välittää johtokunnan jäsenille tietoa mieltänne painavista…

Lue lisää Lue lisää

Sienet odotuttavat

Sienet odotuttavat

Suojeluyhdistyksen vuosikokouksessa lupailtiin opastetun sieniretken järjestämistä syksyllä. Sienten kasvua on kovasti seurattu, mutta kuivan elokuun johdosta sienten kehitys pysähtyi, ja nyt syyskuussa metsissä on kasvanut vain keltasieniä. Niiden poimiminen ei opastusta kaipaa, joten jäämme seuraamaan, jos jotain muutakin vielä putkahtaisi näkyviin. Suppilovahveroita luulisi tulevan myöhemmin syksyllä, mutta niidenkään takia ei kannata lähteä porukalla metsään. Ilmoittelen täällä nettisivuilla, jos oppaamme Tuula katsoo, että tänä syksynä metsään lähdemme. Tuleehan niitä uusiakin sienisyksyjä!

rfwbs-sliderfwbs-sliderfwbs-sliderfwbs-slide