Noin 35 Naarjärven ystävää oli koolla 13.8. Kisarannassa yhdistyksen sääntömääräisten asioiden parissa. Oli mukava nähdä vanhoja ja uusia kasvoja kahvi/teekupposen äärellä. Kiitokset kautensa päättäneelle puheenjohtaja Timo Hollménille ja tervetuloa uusi puheenjohtaja Pekka Salomaa vetämään yhdistystä! Pekka on lupautunut toimeensa 1-2 vuodeksi, joten miettikää itse tykönänne, olisiko joku kiinnostunut hommasta. Se ei vie kovin paljon aikaa, mutta onhan puheenjohtajan tehtävässä aina pidettävä mielessä ja huolehdittava tulevista asioista.
Järven tila todettiin edelleen (kiitettävän) hyväksi, mutta aina pitää varautua tulevaan. Erilaiset vesikasvit mietityttävät ja niinpä nyt tutkitaan, millä leikkuuvälineellä saisi poistettua esim. siimapalpakkoa ja ulpukkaa, jotka ovat lisääntyneet rannoillamme – ja vähän keskemmälläkin, koska ulpukka ainakin kasvattaa pitkää vartta. Ongelma on suurempi järven pohjoispäässä, joka on eteläpäätä matalampi.
Muutamassa rannassa on tehty havaintoja näkinkengistä eli pikkujärvisimpukoista. Ne eivät ole haitallisia, päinvastoin ne puhdistavat vettä, mutta ihmetyttää, mistä niitä nyt on ilmaantunut, kun niitä ei ole edelliseen ainakaan 60 vuoteen näkynyt…
Johtokunta piti järjestäymiskokouksen heti vuosikokouksen perään ja varapuheenjohtajaksi valittiin Hanna-Maija Saarimaa. Uutena sihteerinä toimii Hanna Lenkola Pirjo Lönnqvistin jatkaessa edelleen rahastonhoitajana. Johtokunnan muut jäsenet ovat Mari Alijoki, Per-Erik Pehrsson, Minnamari Tuovinen ja Jorma Vuoristo. Oikein isot kiitokset johtokunnassa pitkään olleille ja nyt kautensa lopettaneille Aarno Hiihtolalle ja Ari Sirkiälle! Aarno on edelleen luvannut käydä tutkailemassa vedenpinnan korkeuslukemia.
Hyvää syksyn alkua ja täysiä sienikoreja kaikille järven asukkaille! Varokaa susia!