Salon Seudun Sanomat uutisoi tänä aamuna, että myös Naarjärvestä on löytynyt pieni määrä sinilevää. Selvitimme asiaa Salon kaupungin terveysvalvonnasta. Terveystarkastaja oli eilen 12.8. käynyt Kisarannassa ja silmämääräisesti todennut aivan rannassa olevan pieniä sinilevähippusia. Niitä oli niin vähän, ettei niistä ollut tarvetta ottaa vesianalyysinäytettä. Sinilevää esiintyy kaikissa järvissä ja pitkän hellejakson jälkeen ei ole ihme, että levä kasaantuu näkyviksi hipuiksi. Tänään tehdyn uuden tarkastuksen yhteydessä levän oli todettu hävinneen rannalta. Naarjärven vesi on siis täysin uimakelpoista. Terveystarkastaja pyysi kuitenkin informoimaan rantojen käyttäjiä seuraavista seikoista: veteen ei saa joutua pesuaineita eikä jätevesiä, järveen ei myöskään saa pissata.